03.09.2010
Submarino
Traumaattisen lapsuuden jälkeen kaksi veljestä on kulkenut omia, ei niin kaitoja polkujaan. Äidin kuoltua veljekset kohtaavat toisensa uudelleen. Tai ainakin yrittävät. Submarino nostaa palkitun tanskalaisohjaajan Thomas Vinterbergin uudelleen pinnalle. Berliinin kilpasarjaan yltänyt rankka elokuva on hiljalleen kasvava mestariteos, joka palkitsee katsojansa.
Ohjaus: Thomas Vinterberg
Pääosissa: Jakob Cedergren, Dar Salim, Patricia Schumann, Peter Plaugborg, Finn Bergh
Draama
Enter The Void
Oscar ja hänen siskonsa Linda ovat juuri muuttaneet Tokioon. Oscar on huumediileri ja Linda strippaa yökerhossa. Eräänä yönä poliisi saa Oscarin kiinni ja ampuu hänet kuoliaaksi. Hän on aiemmin luvannut siskolleen, ettei koskaan jätä tätä yksin ja niinpä hänen sielunsa kieltäytyy lähtemästä elävien luota. Alkaa painajaismainen matka läpi kaupungin. Menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus sulautuvat epätodelliseen tajunnanvirtaan.
Ohjaus: Gaspar Noé
Pääosissa: Nathaniel Brown, Paz de la Huerta, Cyril Roy, Olly Alexander
Draama
Vesku
Ainutkertainen dokumenttielokuva koko kansan rakastamasta taiteilijasta Vesa-Matti Loirista, hänen elämästään - julkisuuden hahmona ja yksityishenkilönä. Vesku päästää katsojan lähelle pohtiessaan elettyä elämäänsä, jota menestys on siivittänyt, mutta johon mennyt aika on jättänyt jälkensä.
Elokuvassa Vesku kertoo omalla karismaattisella tavallaan uransa vaiheista. Hän tapaa tärkeitä ihmisiä uransa varrelta sekä pohtii suhdettaan julkisuuteen, läheiseen työtoveriin Spedeen, elämänsä naisiin sekä omiin lapsiinsa. Hän puhuu myös avoimesti sairaudestaan, joka on varjostanut hänen elämäänsä viime vuodet kuitenkaan antamatta sen vaikuttaa hänen työhönsä taiteilijana ja esiintyjänä.
Ohjaus: Mika Kaurismäki
Pääosissa: Vesa-Matti Loiri, Lily Loiri, Jenni Loiri, Joonas Loiri, Stina Toljander, Hannele Lauri, Lenita Airisto, Marita Hakala, Esko Salminen, Kalle Holmberg
Elämänkerta
Salt
Angelina Jolie nähdään pääosassa Columbia Picturesin nykyaikaisessa vakoojatrillerissä nimeltä Salt. Liittyessään CIA:n riveihin Evelyn Salt vannoi palvelevansa maataan uskollisesti. Hänen lojaaliutensa joutuu kuitenkin koetukselle, kun muuan loikkari väittää hänen olevan uinuva venäläinen kaksoisagentti. Niin Salt joutuu pakenemaan ja käyttämään kaikkia oppimiaan taitoja ja CIA-vuosiensa kokemusta välttääkseen kiinnijäämisen, suojellakseen aviomiestään ja pysyäkseen koko ajan askeleen edellä agenttikollegoitaan.
Ohjaus: Phillip Noyce
Pääosissa: Liev Schreiber, Angelina Jolie, Chiwetel Ejiofor, Gaius Charles, Zoe Lister Jones
Action/Trilleri
Vampyyrien imussa
Scary Movie ja Epic Movie -elokuvien tekijöiden uusi ilottelu vampyyrien hengessä. Teinikomedia parodioi omalla erityislaatuisella tyylillään tämän hetken kuumimpia ilmiöitä. Vampyyrien imussa iskee hampaansa Twilightista True Bloodin, ja kyytiä saavat myös niin Lady Gaga kuin Liisa Ihmemaassakin.
Ohjaus: Jason Friedberg, Aaron Seltzer
Pääosissa: Jenn Proske, Matt Lanter, Christopher Riggi
Komedia
10.09.2010
Last Airbender
Ilma, vesi, maa, tuli. Kohtalo on sitonyt yhteen neljä kansakuntaa Tulikansan julistaessa raa'an sodan muita vastaan. On kulunut vuosisata ilman toivoakaan tuhon tieltä poistumisesta. Taistelun tuoksinassa ja rohkeuden siivittämänä Aang huomaa olevansa viimeinen Avatar jolla on voima hallita kaikkia neljää elementtiä. Aang yhdistää voimansa vedentaitaja Kataran ja tämän veljen Sokan kanssa palauttaakseen tasapainon heidän sodan runtelemaan maailmaansa.
Ohjaus: M. Night Shyamalan
Pääosissa: Jackson Rathbone, Cliff Curtis, Dev Patel, Nicola Peltz
Fantasiaseikkailu
Prinsessa
Prinsessa-elokuvan tarina pohjaa tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Prinsessa, porvarilliselta nimeltään Anna Lappalainen (1896–1988), oli ihmisenä ja ilmiönä ainutlaatuinen tapaus. Hän vietti elämästään yli 50 vuotta Tuusulan Kellokoskella mielisairaalassa – mitä voidaan hyvällä syyllä pitää hänen elämäntyönään. Huomionarvoista tietysti on, että Kellokosken kuninkaallinen teki elämäntyönsä nimenomaan potilaana. Vuosien saatossa valovoimainen ja rakastettava persoona sai osakseen arvostusta ja kunnioitusta niin potilastovereilta, hoitohenkilökunnalta kuin koko ympäröivältä kyläyhteisöltäkin. Tätä todistaa osaltaan vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytetty Prinsessan muistomonumentti.
Ohjaus: Arto Halonen
Pääosissa: Katja Kukkola, Samuli Edelmann, Krista Kosonen, Irma Junnilainen, Pirkka-Pekka Petelius, Peter Franzén
Kaukorakkautta
Erinin huumorintaju ja rehellisyys hurmaavat vastikään sinkuksi jääneen Garrettin yhden vauhdikkaan baari-illan, yön ja krapula-aamiaisen aikana. Alkaa kuuden viikon kesäromanssi, jonka kumpikaan ei odota jatkuvan, sillä Erinin on palattava kotiin San Franciscoon ja Garrettin jäätävä töidensä pariin New Yorkiin. Mutta kun ihastus syvenee, Erin ja Garrett eivät olekaan enää varmoja, haluavatko suhteen päättyvän. Vaikka rakastavaisia erottaa kokonainen manner, Erin ja Garrett päättävät jatkaa seurustelua kaukosuhteena.
Huimasta välimatkasta, ystävien ja sukulaisten epäluuloista sekä yllättävistä houkutuksista huolimatta pariskunta huomaa löytäneensä jotakin rakkauden kaltaista. Taukoamattoman tekstaamisen, maratonipuheluiden ja luurit kuumentavan puhelinseksin avulla kaukosuhde voi sittenkin kantaa yli koko pitkän matkan rakkauteen.
Ohjaus:Nanette Burstein
Pääosissa: Drew Barrymore, Justin Long, Christina Applegate, Ron Livingston, Kristen Schaal
Romanttinen komedia
17.09.2010
The Switch
Jenniferin Anistonin ja Jason Batemanin tähdittämä, hieman epätavallinen komedia lapsen saamisesta.
Kassie on nelikymppinen, fiksu ja hauska sinkkunainen, joka päättää että on aika hankkia lapsi, vaikka sitten yksin. Hänen neuroottinen paras ystävänsä Wally on ajatusta vastaan, varsinkin kun karismaattinen spermanluovuttaja osoittautuu hyvinkin avuliaaksi.
Kassien tietämättään hänen suunnitelmansa saavat kuitenkin viime minuuteilla yllättävän käänteen, joka alkaa paljastua vasta seitsemän vuoden jälkeen, kun parhaat ystävykset Kassie ja Wally asuvat jälleen samassa kaupungissa. Wally tutustuu Kassien poikaan, ja yhtäläisyydet niin ulkonäössä kuin neuroottisessa luonteessakin ovat ilmeiset. Kuka tietäisi mitä tapahtui seitsemän vuotta sitten hedelmöittymisjuhlissa?
Ohjaus: Josh Gordon, Will Speck
Pääosissa: Jennifer Aniston, Patrick Wilson, Jason Bateman, Juliette Lewis, Jeff Goldblum
Romanttinen draama/Komedia
Resident Evil: Afterlife 3D
Huikeaan menestykseen yltäneen Resident Evil -elokuvasarjan neljäs osa perustuu tälläkin kertaa huippusuosittuun videopelisarjaan. Toiminta tarjoillaan kuitenkin ensi kertaa komeasti kolmiulotteisena.
Alice jatkaa matkaansa maailmassa, joka on uhrinsa zombeiksi muuttavan virusinfektion runtelema, löytääkseen viimeiset eloonjääneet ja johdattaakseen heidät turvaan. Hänen kalmankatkuinen taistelunsa Umbrella Corporationia vastaan käy entistä kiivaammaksi, mutta hän saa yllättäen apua vanhalta ystävältä. Uusimmat tiedot ihmisten turvapaikasta saavat heidät suuntaamaan kulkunsa kohti Los Angelesia, mutta todellisuudessa tuhannet zombit ovat ottaneet kaupungin haltuunsa - ja Alice tovereineen on astumaisillaan suoraan kuolettavaan ansaan.
Ohjaus: Paul W.S. Anderson
Pääosissa: Milla Jovovich, Ali Larter, Wentworth Miller, Sienna Guillory, Boris Kodjoe
Action/Sci-Fi
24.09.2010
Gainsbourg
Ohjaus: Joann Sfar
Pääosissa: Eric Elmosnino, Lucy Gordon, Laetitia Casta, Doug Jones, Anna Mouglalis
Elämänkerta/Draama
Pom poko
Tarinan Tanukit asustelevat Tokion liepeiden Tama –kukkuloiden auvoisissa metsissä. Suur-Tokion megalomaaninen rakennusprojekti uhkaa jyrätä vehreän idyllin asfaltin ja betonin alle. Eripuraiset ja laiskanpuoleiset tanukit kaivavat turkkinsa kätköistä vanhat muodonmuuttajan taitonsa, ja ryhtyvät ankaraan kamppailuun kotimetsien puolesta. Hommaa hankaloittaa se, että tanukit ovat eripuraisia kuin vihreä puolue konsanaan, ja unohtuvat tuon tuosta herkuttelemaan tai keppostelemaan kesken tärkeän tehtävän..
Ohjaus: Isao Takahata
Äänissä: Shinchô Kokontei, Makoto Nonomura, Yuriko Ishida, Norihei Miki, Nijiko Kiyokawa
Animaatio/Fantasia draama
Täällä pohjantähden alla II
Kansalaissodan kahtia repimä kansa seisoo yhtenä rintamana Talvisodassa ja ylivoimainen vihollinen torjutaan, mutta hinta on maalle kallis, samoin Akselille. Maa säilyttää itsenäisyytensä, niin myös Akseli, joka on nyt itsellinen talollinen, mutta onko tuo kaikki ollut sen arvoista? Akselin omin sanoin: ”Mitä varten kaikki jos mitään ei jää jäljelle? Mitä varten koko Koskela, isän ensimmäisestä lapionpistosta saakka, koko elämän kestänyt rehkiminen ja sitten vaan tyhjää…”
Ohjaus: Timo Koivusalo
Pääosissa: Hannu-Pekka Björkman, Heikki Nousiainen, Oiva Lohtander, Vera Kiiskinen, Ilkka Koivula
Sotadraama
The Kids Are All Right
Sydämellisessä elokuvassa elämänjanoinen spermanluovuttaja Paul saa mahdollisuuden astua Nicin ja Julesin perheeseen kolmikon yhteisten lasten kautta.
Läheisyys on aluksi suotavaa vain riittävän etäältä, mutta Paul sotkee perheen kemioita kiintymällä toiseen perheen naisista. Vain rakkaus ja yhteiset tavoitteet voivat luotsata suhteet uomilleen ja tuoda ihmiset yhteen.
Ohjaus: Lisa Cholodenko
Pääosissa: Mia Wasikowska, Julianne Moore, Annette Bening, Josh Hutcherson, Mark Ruffalo
Komedia
Armadillo
Ohjaus: Janus Metz Pedersen
Dokumentti